tiistai 7. helmikuuta 2017

Ratsureima

Nyt muutaman päivän ajan ollaan saatu nauttia kimmeltävistä puuterilumihangista, kirkkaasta auringonpaisteesta ja narskuvista pakkasista. Maanantaina meillä oli valokuvaajan kanssa kunnon kuvaukset, en malta odottaa ensi viikkoon jolloin saan kuvia itselleni ja myös teille näytille. Niistä tuli niin upeita!

Mutta nyt itse aiheeseen: pieni ratsureima-Peetu on päässyt pikkuhiljaa työn makuun. Aloitettiin selkäännousuharjoittelut rauhassa ja ensimmäistä kertaa kyytiin nousin tammikuun 28. päivä. Siitä edeten monipuolista puuhastelua ja vapaa-päiviä hyödyntäen selässä on käyty aina silloin tällöin istuskelemassa ja ihmettelemässä maailmaa.


Tänään oli edessä ihan uusia juttuja, sillä Peetulta pyydettiin ensimmäistä kertaa liikettä selästäkäsin. Hieman hölmistyneenä poika lähti lontustelemaan eteenpäin suorittaen kaiken pyydetyn. Sen enempää ei oikeastaan tehtykään, kun kierrokset suuntaansa käveltiin ja otettiin matkan varrelle aina seis ja uusi liikkeellelähtö. Pysähdykset olivat tuttua kauraa ja hyvin nopeasti selväksi tuli myös milloin voidaan mennä eteenpäin. Peetu kuulosteli varovaisesti, mitä nyt haetaan ja toteutti kaiken hyvin mallikkaasti. Hieno poika sai jokaisen pienenkin suorituksen jälkeen kunnon kehut ja kiitokset. Päivän ratsastus oli hätäseen ehkä viiden minuutin mittainen ja siihen olikin oikein hyvä lopettaa, sillä tämän kanssa tulee muistaa ajoissa lopettaminen ja tarpeeksi lyhyet harjoittelukerrat etenkin näin alkuun.


Tarkoituksena olisi nyt ottaa muutamat toistot lähipäivinä alle, jonka jälkeen Peetu saa pienen loman. Sen aikana sillä on hieman aikaa miettiä opittuja asioita ja kerrata niitä tarkemmin mielessään samalla sisäistäen paremmin sen kaiken. Puuhailu pidetään mahdollisimman monipuolisina ja vapaapäiviä täytyy tässä vaiheessa olla vielä riittävästi. Tämän hevosen kanssa toimii kyllä aika näppärästi myös jaksotus: tehdään ensin töitä ja sitten pidetään väliin lomaa, jonka jälkeen jatketaan siitä mihin jäätiin. Fiiliksen ja tuntuman mukaan edetään eteenpäin, mikään kiirehän meillä ei todellakaan ole!

Olen tyytyväinen, että ei heti kolmivuotiaana höngätty näihin ratsastusjuttuihin vaan odotettiin 3-4 -vuotiskauden vaihteeseen. Nyt hevonen on sekä henkisesti, että fyysisesti kasvanut sille tasolle, että sille voi kuvitella jonkin sortin ratsunvirkaa tulevaisuuteen. Vajaa vuosi sitten poika oli vielä hyvin ruipelo ja kasvuvaiheessa, sekä ajatusmaailmaltaan erittäin kakaran tasolla. Nyt se alkaa rakenteensa puolesta muistuttaa hevosta ja näyttää hieman valmiimmalle. Toki se on edelleen myös lapsi ja sillä on lapsihevosen ajatukset ja omat sähellyksensä, mutta on se selkeästi kuitenkin tasoittunut myös käytökseltään ja käsiteltävyydeltään huomattavasti.

Lisäksi hyvä ja huolellinen valmistelu on mahdollistanut sen, että uudet jutut ovat aina ihan ok ja kaikki opitaan todella nopeasti. Ylimääräinen kyytiläinen ei paljon selässä haittaa ja kaikki työnteko on kivaa. Ihana pieni suomalaismies, tästä kasvaa vielä hieno hevonen!

2 kommenttia: