perjantai 21. huhtikuuta 2017

Vähän niin ja näin sujuneet kuvaukset


Ajatuksena oli ottaa taas hienoja teemakuvia Disan kanssa (katso postaus: Inkkarikuvia kesältä), joten sunnuntaina Venla saapui viininpunaisen takkinsa ja paremman kuvauskalustonsa kanssa paikalle.

Kamerasta katsottuna kuvat näyttivät todella hyville, mutta karu totuus alkoi paljastumaan siinä vaiheessa kun johto kiinnitettiin läppärin kylkeen ja kuvat alkoivat valumaan koneelle. Että voi olla vaikeaa yksi tarkennus tai sopivien asetusten löytäminen!





Epäonnistuneiden kuvien syyksi voisin luetella myös ponin käytöksen. Pellolla se ei malttanut seistä paikallaan ja metsässä jurotettiin rumasti korvat lurpallaan. Oli kylmä, joten puhelin tietty sammui ja ponin mielenkiintoa tuntui olevan lähes mahdotonta herättää (olisin laittanut youtubesta hevosen hirnuntaa soimaan). Käpyjä koetin heitellä parhaani mukaan, mutta tällä kertaa nekään eivät kiinnostaneet. Ja kun normaalisti tuo hevonen pelkää kaikkea turhaa, niin nyt ei voinut korvaansakaan lotkauttaa!




Tässä nyt kuitenkin näytille jotain parhaimmistoa. Ihan ei juu tullut sellaisia kun ajateltiin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla paremmalla menestyksellä liikenteeseen! 




 

Oletteko te koskaan toteuttaneet jonkin sortin teemakuvauksia? 
Näitä on aina hauska katsella, joten jos joltain löytyy 
vastaavanlaisia, linkkaa ihmeessä alas!

10 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on kyllä tosi hienoja! Tykkään jotenkin todella paljon viimesestä, kun molemmat katsoo samaan suuntaan. Hyvän tunnelman ootte vanginneet kuviin. :)

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on myös yksi omista suosikeistani. :)

      Poista
  2. Aina ei voi onnistua, mutta mun mielestä ainakin nää on tosi ihania❤ Näissä on ihana tunnelma ja varsinkin viimeinen on tosi nätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eihän nää kamaliakaan ole. Ihanat mallit ainakin. Kiitos paljon! :)❤

      Poista
  3. Mun silmään nuo kuvat näyttää oikein kivoilta! Haaveena kyllä olisi ottaa jonkinlaisia teemakuvia, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nopan kanssa sais semmosia sulosia satuponikuvia kun se on valkonen ;)

      Poista
  4. Nää kuvat on ainakin tosi kivoja ja myös ihana tunnelma niissä! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja kuvia taasen! Suunnitelmissa olisi kesällä ainakin ottaa kainelaisia teemakuvia, saas nähdä saanko koskaan aikaiseksi järkättyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulostaa kivalle, koita vaan saada toteutettua! :)

      Poista