perjantai 2. kesäkuuta 2017

Pompputreeniä Peetun kanssa

Vaikka mulla ei nyt kyseisestä kerrasta mitään ajankohtaista hyvää materiaalia ole, täytynee kuitenkin tulla jakamaan tämä ratsastus teidän kanssanne. Nimittäin onhan nuoren hevosen toinen hyppykerta melko merkittävä juttu!

Tämän postauksen sisällön jälkeen ratsastin Peetulla seuraavana päivänä palauttelevan hölkän, jonka jälkeen se on saanut lomailla ihan kunnolla ja jälleen miettiä opittuja asioita. Ensi viikon maastakäsittelen sitä paljon ja vasta seuraavalla jatketaan ratsastusjutuista.

Uudet satulat (kouluun ja esteille) täytyisi saada pian, sillä tämä nykyinen yleispenkki on jäänyt jo epäsopivaksi. Olen joutunut tunkemaan alle edestä kohottavaa geeliä sun muuta, mutta eihän se sillä korjaannu vaikka paraneekin huomattavasti.  Vähän kyllä pelottaa tulevat satularumbat, sillä Peetun selkä tulee muuttumaan vielä niin paljon.

Joka tapauksessa, pidetään peukut pystyssä, että meidän luottosovittaja olisi tässä lähiviikkoina Mikkelissä. Hyvällä tuurilla saadaan selkä tsekattua mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen voidaan lähteä metsästämään parhaimpia ehdokkaita sovitukseen.


Mutta nyt satulalöpinöistä taas ratsastukseen. Kyseinen estekerta oli siis 28.5. eli viime lauantaina. Kasasin kentälle neljä erilaista ristikkoa, joiden avulla oli vain tarkoitus hakea hyvää tempoa ja tahtia suorittamiseen helpoilla teillä.

Peetu syttyi heti alkuverryttelyssä nähtyään esteet. Se pyrki jatkuvasti kiihdyttelemään ja kohelsi menemään. Varmaan ottanut Sambasta oppia! Onneksi kukaan ei voi yltää niin jäätävälle kuumumistasolle, kuin se poni.. :D






Peetu teki hyviä hyppyjä, vaikka sen tyyli onkin vielä aika mielenkiintoinen. Välillä se ponnisti kamalasti ilmaan ja lässäytti sitten itsensä tasajaloin maahan. Hieman haastavaa näin selässä keikkujan kannalta, mutta onneksi pysyimme hyvässä yhteisymmärryksessä ja tasapainossa jatkuvasti.

Ratsastettavuudeltaan voisin verrata Peetua ehdottomasti myös muihin nuoriin hevosiin, joilla olen päässyt hyppäämään. Järkyttävä kohellus ja tohellus, olisi hirveän kivaa, mutta samalla tosi jännää. Peetu vetää korvat tötteröllä ja selkeästi innoissaan, mutta epäröi ennen estettä ja tarvitsee paljon tukea hyppyyn. Jalka täytyy muistaa pitää lähellä, tarvittaessa rohkaista ja muuten olla mahdollisimman häiritsemättä.

Erittäin merkittävä seikka on myös pitää oma katse jatkuvasti esteen yli. Tein kerran sen virheen, että tuijotin itse puomeja. Voitte arvata, että hyppy ei ollut läheskään niin sujuva valtaosaan verrattuna.


Olen kuitenkin oikein tyytyväinen hevoseen. Se suorittaa hienosti ja tämähän oli vasta toinen kerta esteillä. Olette varmaan kuulleet tämän lauseen liian monta kertaa, mutta että nyt kellekään ei jää epäselväksi niin: Peetusta tulee super!

Viestittelin muuten tuossa meidän tulevan ratsuttajan kanssa pitkästä aikaa. Kesäkuun treenikerta Mikkelissä jää meiltä välistä aikataulujen mennessä pahasti ristiin, mutta heinäkuussa Anna kiipeää Puten kyytiin. En malta odottaa, että ammattilainen käy sen selässä. Saan varmasti hurjasti vinkkejä  omaan tekemiseen ja Peetu etenee kertaheitolla. Samalla tietty vielä kuulen mielipiteen hevosesta ja tähän asti tehdystä työstä, jaiks! 

Päivittelin muuten blogin ulkoasua, mitä pidätte?

12 kommenttia:

  1. Tää ulkoasu on kyllä tosi kiva! Pitäis itekkin joku päivä koittaa jotain uutta väkerrellä, en vaan koskaan saa mitään aikaan..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä tästä myös itse, kerrankin riittävän yksinkertainen mutta kuitenkin hieman tavallisesta poikkeava.

      No nyt alkoi sopivasti loma! Tässä on näitä sadepäiviäkin, mitkä on hyvä kuluttaa blogijuttujen äärellä. :D

      Poista
  2. Ihana Peetu, kun näyttää kaikissa kuvissa niin onnelliselta!

    VastaaPoista
  3. Peetu on kyllä tosi hienon näköinen noissa kuvissa! Muutenkin tosi kiva postaus! Ja tämä ulkoasu on kyllä tosi kesäinen ja nätti! Tosi hyvin tehty!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Pakko sanoa vielä uudestaan: Peetusta tulee kyllä oikeasti super!
    Sillä ei todellakaan ole mitenkään pahannäköinen hyppytyyli yhestä kuvasta katottuna ja kun siitä aina tänne kertoilet niin sille tuntuu sopivan oikeasti kaikki. Aivan mahtavaa, että olet löytänyt itsellesi noin huipun kuin Peetu on <3 Ties mihin teistä vielä onkaan :)

    Ja vautsi miten ihanan kesäisen ulkoasun olet saanut aikaan! Siun pitää tulla pitämään mulle joku muokkauskurssi, kun itse olen ihan avuton näiden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee!
      Heh jep, Peetu on kyllä edennyt tosi mutkattomasti. Nyt mulla on vähän fiilis, että se jännittää noita esteitä joten tästä aiheesta tulee pian postausta. Korjaan nimittäin asian ensin maastakäsin ja sitten selästä, koska haluan hevosen joka suorittaa innolla ja jatkuvasti hyvällä mielellä.

      Kiitos <3

      Kiitti, kiva kuulla että sinäkin pidit! Hah, joo, ilman muuta. :D

      Poista
  5. Peetu on kyllä kehittynyt ihan super nopeasti, ja tosi hyväksi! Oot tehnyt sen kanssa hyvää työtä :) Ja tää ulkoasu on myös ihan super kiva!

    VastaaPoista
  6. Upea uusi ulkoasu, tykkään tosi paljon! :)
    Minä tiedätkö rakaistuin tähän Peetuun kyllä nyt ihan kokonaan, hän on niiiiin ihanan innokkaan näkönen hommassa kuin hommassa! :) Se onkin hienoa, että haluat pitää tuota intoa yllä, etkä haukkaa liian suurta palaa pureskeltavaksi- teistä tulee vielä jotakin suurta! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Oi ihana kuulla, tosi kiva kommentti ja kiitos paljon! :) <3 Peetu on kyllä huippu persoona ja varmasti tulevaisuudessa hyvä ratsu!

      Poista