lauantai 12. elokuuta 2017

Selän tsekkausta ja satulan toppausta

Heinäkuun 28. päivä meillä oli vihdoin satulansovittajan kanssa sovitut treffit meidän tallilla. Koko kesähän siinä meni sitä venaillessa, mutta hyvää kannattaa odottaa!

Ensimmäisenä käsittelyvuorossa oli Disa satulansa kera. Sen penkki on siis ihan passeli, mutta uusien toppauksien sekä pienen hienosäädön tarpeessa. Mallailtiin satulaa selkään auki ja kiinni ja tarkasteltiin huovan jälkiä. Elsa oli sitä mieltä, että hyvältä näyttää.

Otin kuvan turhan huolimattomasti oikea puoli "koholla", joten tässä se puoli korostuu enemmän. Oikeasti jäljet ovat tasaiset ja symmetriset. Ihanan likainen huopa muuten, nam!


Hyvä ei kuitenkaan riitä, joten tehtiin istuvuudesta vielä täydellinen. Elsa lisäsi aavistuksen villoja eteen ja taakse: voilá, nyt satula istuu ponin selkään kuin nenä päähän. Myös liikkeessä ja ratsastaessa näyttää tosi hyvälle, joten ainakin poni nro1 on satulajuttujensa osalta vihdoin kunnossa!


Seuraavaksi olikin vähän ongelmaselkäisempi tapaus luvassa. Peetu, ehkä tutummin näin laidunloman jälkeen Pulla/Tankkeri/Pyörylä/Lihis kaipailee siis uutta satulaa. Elsa on luonnollisesti paras katsomaan tätä Peetun piknik-pöydäksikin verrattua selkää hieman sillä silmällä, joka selvittäisi mitä lähdetään siihen sovittelemaan ja testaamaan.

Todella leveähän poika tulee aina olemaan, mutta nyt se on ihan extraleveä kesämasunsa kanssa. Elsa naureskeli, että on tullut nähtyä vielä pahempiakin, mutta kyllä Peetu alkaa jo melkein siellä ykkösluokassa painimaan. Great.. :D


Elsa myös arveli, että Peetu tulee kasvamaan ainakin kaksi vuotta ja toivottavasti kolmekin. Tämän pohjalta aloimme siis miettimään kaikista fiksuinta vaihtoehtoa ja lopulta ykköseksi valikoitui Wintec Wide cair. Yhh, en tykkää henkilökohtaisesti juuri yhtään, mutta pakko kai tottua siihen ajatukseen, että se tulee tällä hetkellä olemaan viisain vaihtoehto.

Kuulemma kuitenkin myös Albion Legend on aika passeli ehdokas (kuulostaa jo huomattavasti paremmalle, t. varusteurheilija). Legendin koulumalli houkuttaa suuresti ja sen tulen luultavasti sitten hankkimaan. En kuitenkaan ihan heti, vaan sitten kun mulla on taas hieman sporttisempi poni.



Estetouhut voidaan hoitaa tuolla Wintecillä alkuun, mutta tulevaisuudessa mulla on edelleen tarkoituksena hommata se kunnon estesatula koulupenkin ohelle. Itken edelleen verta, kun toi mun Prestige Versailles ei istu yhdellekään näistä.

Ensi kerralla lähden hevoskaupoille se satula kainalossa ja etsin siihen penkkiin sopivan kopukan!

8 kommenttia:

  1. Samaistun sun tuntemuksiin tuon Wintecin kanssa. Meillä oli yksi Wintec Wide, enkä oikein muuta voi sanoa, kuin että hyi :D. Ei sattuisi Batesilta löytymään vastaavaa penkkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii! :D En oikein tiedä, Elsa ei maininnut ja en ole itse vielä kerennyt perehtyä sen kummemmin asiaan. Toi kävi kyllä omassakin mielessä, olisihan se nahkainen paljon kivempi synteettisen tilalle!

      Poista
    2. Jep! Meillekin tuli tosiaan tuon Wintecin tilalle Bates, ja se on _niiiiiin_ paljon mukavempi istua! Muutenkaan nuo synteettiset ei ole ainakaan meidän tapauksessa omalle takapuoelle niin mukavia, joten jos vastaava löytyy Batesilta niin suosittelen!

      Poista
    3. Joo ja synteettiset on myös ulkonäöltään kamalia.. :D Onneks teille löytyi sitten sopiva Batesilta! :)

      Poista
  2. Hei ei missään nimessä kannata hankkia satulaa, joka ei sovi ratsastajalle! Jos sulla on epämukava olo Wintecissä, ei ole kenelläkään kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on kyllä totta! Mutta tässä tapauksessa eniten ehkä kiikastaa vaan pinnalliset asiat eli ulkonäkö ja merkki... :D Ehkä me nyt hommataan toi, kun sitä saa kätevästi aina muokattua sen mukaan mitä selkä kasvaa ja poni kapenee mahastaan. Sitten viimeistään parin vuoden kuluttua jotkut ihanat nahkasatulat jotka on ratsastajan mieleen! :)

      Poista
  3. Albion K2 Legend löytyy täältä, yleismallina anyway. Huippupenkki ja ratkaisu meidän Lobe-lyllerön ongelmaselkään <3 Ja mulla oli tämä vs joku koulupenkki, ja kyllä tää yleis oli kouluakin parempi :D Niin hyvin topattu, että ei oma pylly pääse pahemmin heilumaan. Ps. osta hyvä penkki pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt vähän myöhässä kun sulle jo heti syöksyin laittamaan viestiä kun näin tämän ;) Mutta todellakin kiinnostaa, kuulostaa täydelliselle!

      Poista