tiistai 5. joulukuuta 2017

Takajalka tukkina

Arvatkaa huviksenne, kuka on vaihteeksi hankkinut itselleen uusia terveydellisiä ongelmia? Oikein, Samba-merkkinen höyrypääarabi. Onneksi nyt ei ole kyse mistään vakavammasta, mutta jaksaa silti ihmetyttää, miten kaikki sattuu juuri tuon eläimen kohdalle. Kai sen geeneissä kulkee joku "erittäin tapaturma-altis" säväys tai jotain muuta vastaavaa?

Mitä sitten tällä kertaa? Huomasin muutama päivä takaperin vasemmassa takajalassa vekin, joka on mitä luultavammin hokista peräisin. Sitä on tässä puhdisteltu ja desinfioitu huolellisesti, mutta ilmeisesti siihen on silti päässyt kehittymään imppari.

Jalka on ollut turvoksissa ja lämmin. Olen kylmännyt sitä ahkerasti ja koipi on lähtenyt jo huomattavasti parempaan päin. Se ei missään vaiheessa ollut silmämääräisesti katsottuna paksu, mutta ero toiseen takaseen tuntuu hyvin selkeästi. Haava itsessään on jo parantunut, joten nyt odotellaan tuon impparin laskeutumista.



Poni itse on sitä mieltä, että hän on elämänsä kunnossa. Se veteli omatoimisesti kamalaa rallia tuossa lauantaina tarhassa ja koetti houkutella muitakin mukaan. (Muut juoksi muutaman kierroksen, jonka jälkeen Samsam, pieni avaruusmies sai jatkaa riekkumistaan ihan keskenään).

Satuimme juuri olemaan Venlan kanssa paikalla ja kamerakin oli kaulassa kuvausreissun vuoksi. Venla napsi sitten ponin kaahotuksen päätteeksi meistä vielä muutamia yhteiskuvia, joista tuli tosi kivoja tällaisesta extempore-toteutuksesta huolimatta.

Poni on nyt nakuillut näillä yhden kahden asteen pakkasilla jos olosuhteet vain sen sallivat. Sitä kun ei enää ole klipattu aktiivisen treenaamisen loputtua, joten jonkin sortin karvaakin on kasvanut.





6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia taas! Eikä näissä oo enää mörköponimöykkyäkään taustalla :DD

    VastaaPoista
  2. Kyllä on pörheenä.. :D

    VastaaPoista
  3. Ihan Super kivoja kuvia taas kerran! Ja se on just se syy minkä takia tykkään seurata siun blogia aina niin innolla, ihan huippu kuvia!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista